Lihallinen, sielullinen, hengellinen

Raamatullinen ihmistä kuvaava sanasto poikkeaa nykyisestä länsimaisesta kielenkäytöstä ja voi olla siten usein väärinymmärretty raamatun lukijoiden parissa. Raamatussa esiintyy sielullisia, lihallisia ja hengellisiä ihmisiä. Mistä on kysymys?

Raamattu nimittää ihmisen useimmiten sen mukaan, mikä osa hänessä on johtavassa asemassa ja määrää elämän valinnoissa. Sielullinen ihminen mainitaan kerran pyhissä kirjoituksissa. Juudan kirjeen mukaan hän ei ole välttämättä kristitty (Juu. 1:19). Lihallinen tarkoittaa kristittyä joka elää ” kuin muutkin ihmiset.” (1 Kor. 3:3-4). Tavoitteena on hengellinen ihminen (1 Kor.2:15). Hän omistaa Jumalan Hengen antaman uuden mielen (Rom. 8:4-5 ja 13) ja vaeltaa Hengessä (Gal. 5:16).

Luomisen yhteydessä ihmisestä tuli ”elävä sielu”. Sielullinen on raamatussa luonnollinen ihminen, jolla on luomisen jälkeisiä alkuperäisiä kykyjä enemmän tai vähemmän. Noin kymmenellä prosentilla ihmisistä ilmenee poikkeuksellisia sielunkykyjä. Heitä kutsutaan erityisherkiksi: ”Onpa kyseessä sitten kuudes aisti tai kyky havainnoida maailmaa tunteiden välittämän energian avulla – erityisherkillä tuntuu olevan poikkeuksellinen kyky likipitäen lukea toisten ihmisten ajatuksia tai sisäisiä motiiveja paremmin kuin monilla muilla. Herkkä ihminen kykenee aistimaan, milloin jokin asia, tilanne tai ihminen tuntuu oikealta ja milloin väärältä” (https://hidastaelamaa.fi/2018/05/5-syyta-miksi-kaiken-tunteminen-syvasti-kaunista/).

Ilman henkilahjaakin sielulliset kyvyt voivat olla suureksi hyödyksi esimerkiksi sielunhoidossa, kun niiden käyttäjällä on vilpitön ja rakastava mieli. Erityisherkällä kristityllä on usein myös henkilahjoja, jotka antavat heidän toiminnalleen jumalallisen ulottuvuuden.

Seurakunnassa sielulliset kyvyt sekoitetaan joskus esimerkiksi tiedon sanojen tai henkien tuntemisen henkilahjoihin jolloin seurauksena voi olla inhimillinen toiminta Hengen nimissä. Juudan kirjeessä seurakuntaan soluttautuneet sielulliset, pelastumattomat ihmiset aiheuttivat pahennusta ja hajaannusta. Nämä toimivat sielullisten kykyjensä puitteissa ja kasvamaton seurakuntaväki piti heitä Jumalan lähettiläinä ja eksyi. Juuda viittaa lopunaikoihin, jolloin on erityisesti varottava sielullista eksytystä (Juuda 17-19).

Lihallisuus Uudessa Testamentissa on kokonaisvaltainen käsite ja sisältää ”vanhan ihmisen” kokonaisuudessaan, ruumiin sielun ja hengen. Ihmisen mieltymykset ”vanhassa ihmisessä” ovat erilaisia ja lihallisuus johtaa ristiriitoihin seurakunnassa (1 Kor.1: 11-12 ja 1 Kor. 3:4). Viha, riita ja kateellisuus ovat lihan tekoja (Gal. 5:20-21). Kuitenkin esimerkiksi korinttolaisilla oli runsaasti armolahjoja monista heikkouksista huolimatta (1 Kor. 1: 4-7). Tällainen kristitty voi olla siunaukseksi kristittyjen keskuudessa toimiessaan hengellisten ”isien ja äitien” ohjauksessa. Näin he kasvavat kristilliseen aikuisuuteen, hengellisiksi ihmisiksi.

Hengellinen ihminen on uusi luomus. Aluksi hän on siemenen tai pienen lapsen kaltainen ja tarkoitus on kasvaa täyteen miehuuteen, isän ikään (1 Joh. 2:13-14). Hengellinen ihminen vaeltaa uudessa elämässä ja toteuttaa Jumalan tahtoa. Hän on Pyhän Hengen ohjauksessa jolloin Henki yhdistää kristityt yhdeksi ruumiiksi Kristuksessa (Ef. 4:1-4). Hengen mieli on elämä ja rauha (Rom. 8:6).

Lihallisuus tunnetaan epäsovusta, hengellisyys rauhasta ja yhteydestä. Lihallisuus hajottaa Jumalan henki yhdistää. Nyt olemuksemme on puutteellinen ja heikko. Ylösnousemusruumis on hengellinen ja voimakas. Ristiriidat päättyvät ylösnousemuksessa (1 Kor. 15:42-49).

Juhani Karvinen

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on print
Share on email