Saarnaajan kirja elämäntaidon opettajana

Salomonin Saarnaajan kirja kuuluu juutalaiseen viisauskirjallisuuteen. Se on yksi viidestä juhlakääröstä. Saarnaajan kirjaa luetaan synagogassa lehtimajanjuhlana.

Tämä kirja poikkeaa muista Raamatun teksteistä. Sen tarkoituksena on osoittaa Jumalasta vieraantuneen ihmiselämän turhuus. Salomon ajatukset ovat siltä ajalta, jolloin hän oli ulkomaalaisten vaimojensa vaikutuksesta alkanut Jumalan ohella uhrata vierailla jumalille. Hän ilmeisesti tiesi seuraajansa aikana tapahtuvan valtakuntansa jakautumisen ja se vaivasi häntä (1 Kun.4-13 ja Saarn. 2:18–21).

Vanhan Liiton ihmisenä Salomolta puuttui selkeä käsitys kuoleman jälkeisestä elämästä ja hän otti huomioon vain sen, mikä oli ”auringon alla”. Tämä kirja osoittaa ihmisviisauden puutteellisuuden iäisyyskysymyksissä. Inhimilliset tieteet ovat arvokkaita omalla alallaan, mutta ne eivät voi ottaa lopullista kantaa siihen, mikä ei kuulu tähän maailmaan.

Salomo oli tietoinen Daavidin ja äitinsä välisestä epäsovinnaisesta suhteesta ja äitinsä silloisen miehen murhasta. Hän oli nähnyt isänsä perheen murhenäytelmät. Sisarpuolensa raiskauksen, velipuolensa murhan ja Absalomin kapinan sekä Adonian kuninkaaksi julistautumisen ja tuhon. Tämä vaikutti hänen luonteeseensa kielteisesti ja vanhenevan Salomon elämässä, kun jumalasuhde väljähtyi, ne saivat yhä suuremman vaikutuksen hänen persoonassaan. Hänessä sai valtaa lähes kyynisyyteen yltävä pessimismi. Se on nähtävissä tässä kirjassa. Salomon henkinen kehitys on luettavissa hänen kirjoituksissaan. Nuoruudessa hän kirjoitti Korkeaveisun, keski-iässä sananlaskut ja vanhuudessaan Saarnaajan kirjan.

Salomo joutui ymmälle tarkatessaan elämää ympärillään. Hänellä oli kuninkaana hyvä näköalapaikka yleisen kansan keskuuteen. Elämä ei näyttänyt sujuvan käsikirjoitusten mukaisesti. Hurskaat kärsivät ja jumalattomat menestyivät, vaikka Mooseksen kirjoissa olevien lupausten mukaan olisi pitänyt tapahtua päinvastoin (3 Moos. 23). Salomo ei ottanut huomioon sitä, että laki oli annettu kansakunnalle. Yksityiselle ihmiselle saattoi tapahtua toisin (Saarn. 8:14 ja 9:2). Salomo kehottaa nauttimaan siitä hyvästä, mikä ihmisellä on ja ottamaan Jumalan kädestä pahat päivät (Saarn. 7:14).

Derek Kidner (1913- 2008) kirjoittaa tämän kirjan esipuheessaan: ”Salomo näkee ihmisen turhaan tavoittelevan merkityksettömiä unelmia, ”tavoittelevan tuulta”. Mutta usko opettaa hänelle sen, että Jumala on järjestänyt asiat omien tarkoitusperiensä mukaan ja ihmisen tehtävä on hyväksyä ne, mukaan lukien oman rajoittuneisuutensa. Ihmisen tulisi siten olla kärsivällinen ja nauttia elämästä sellaisena kuin se on annettu. Ihmisen tulisi tuntea omat rajansa, eikä näin ollen hänen pitäisi kiusata itseään epärealistisilla odotuksilla. Hänen pitäisi olla kaikessa harkitsevainen, eläen tarkkaan harkitusti Jumalan ja kuninkaan edessä ja ennen kaikkea pyrkimään elämään Jumalan pelossa pitäen Hänen käskynsä.”

Daavidin aikana eläneen Aasafin Psalmi 73 on yhteenveto tästä kaikesta. Kirjoittaja katkeroitui niitä jumalatomia kohtaan, jotka menestyivät elämässään, samalla kun hurskaat kärsivät. Hän oli kadottaa uskonsa Jumalan oikeudenmukaisuuteen, kunnes sai uuden näkökulman elämäänsä. Tämä tapahtui kohtaamisessa Jumalan kanssa. Hän kirjoittaa: ” Minä mietin päästäkseni tästä selvyyteen; mutta se oli minulle ylen vaikeata,.. kunnes minä pääsin sisälle Jumalan pyhiin salaisuuksiin ja käsitin, mikä heidän loppunsa on oleva” (Ps.73:16-17).

Hän tarttui uskossa Jumalan hyvyyteen ja hänestä tuli onnellinen mies: ”Kun minun sydämeni katkeroitui ja minun munaskuihini pisti,. silloin minä olin järjetön enkä mitään älynnyt, olin sinun edessäsi kuin nauta. Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi. Ps. 73: 21-22 ja 28).

Juhani Karvinen

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on print
Share on email