Eläessämme ihmisinä ihmisten keskuudessa, emme voi välttyä ongelmilta ja ristiriitaisista tilanteista. Saatamme itse pahentaa tilannetta väärillä asenteillamme.
Lähimmäisen nykyiset tai menneet teot voivat määritellä suhteemme häneen. Tämä voi olla oikeutettua, mutta jos asenteemme muodostuu esteeksi hänen pyrkimykselleen hyvään, olemme itse väärässä. Jos kuitenkin todella jäämme pohtimaan lähimmäisemme elämää ja vaikuttimia, voimme joutua silmäkkäin omien ristiriitaisuuksiemme ja luonteemme muilta salattujen piirteiden kanssa. Voimme joutua kysymään, olisimmeko samassa tilanteessa toimineet samalla tavalla kuin hän.
Kun jään kysymään miksi lähimmäinen teki sen, minkä teki. Mikä on hänen kasvualustansa, mikä on siemen, joka tuotti tällaisen hedelmän, voin olla oikeilla jäljillä. Kun tiedän sen, voin ymmärtää, mitä on tehtävä. Ehkä olen löytämässä sen polun pään, jolla voin auttaa häntä.
Aristoteles (Kreikkalainen filosofi 384–322 ekr) lausuu: ”On soveliasta antaa anteeksi inhimillisiä virheitä ja tarkata lainsäätäjää, ei lakia, henkeä, eikä kirjainta, tarkoitusta eikä tekoa, kokonaisuutta eikä osaa, tekijän mielenlaatua pitkällä aikavälillä, eikä juuri tällä hetkellä ja muistaa pikemminkin hyvät asiat, eikä huonoja ja se hyvä, minkä on saanut, pikemmin kuin se hyvä, minkä on tehnyt ja kestää loukkauksia ja valita sovittelu mieluummin kuin tuomio.”
Jeesuksen ja Magdalan Marian suhde on hyvä esimerkki siitä, kuinka ihmisen todellinen olemus määritti ihmisen arvon pikemmin kuin se, mitä hän oli tehnyt. Marian elämä oli rikki. Hänessä oli seitsemän riivaajaa. Hän oli syntinen ja ihmisten hyljeksimä nainen. Kun Jeesus paransi hänet, hänestä tuli yksi uskollisimmista Jeesuksen seuraajista. Maria Magdaleena oli ensimmäinen, jolle Jeesus ilmestyi noustuaan kuolleista: ”Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa” (Mk. 16:9).
Johannes kirjoittaa evankeliumissaan asioita, joita ei ole muissa evankeliumeissa. Jotkut maininnat ovat viittauksen omaisia, mutta yhdistämällä tekstejä eri yhteyksistä, voidaan päätyä tiettyihin johtopäätöksiin.
Jeesuksen odottamattoman kuoleman jälkeen opetuslapset joutuivat vakavaan kriisiin. Johannes ja Pietari olivat olleet ylipapin pihassa, jossa Pietari kohtasi pahimman katastrofinsa siihenastisessa elämässään. Johannes ja Pietari olivat tunteneet toisensa lapsuudesta saakka ja Johannes pelkäsi nyt, mitä itkevä Pietari tulisi tekemään pimeässä yössä. Hän vei Pietarin tuntemaansa turvapaikkaan, ei toisten opetuslasten luo ja jäi hänen luokseen. Magdalan Maria ei ollut halukas liittymään toisten opetuslasten muodostamaan ryhmään, sillä hän ei ollut varma siitä, miten häneen suhtauduttaisiin nyt, kun Jeesus oli poissa. Jeesuksen arvovalta oli aikaisemmin ollut hänen suojanaan, mutta Jeesus oli nyt heidän käsityksensä mukaan kuollut ja haudattu. Magdalan Maria tunsi olonsa turvalliseksi itkevän Pietarin ja tästä huolta kantavan Johanneksen seurassa.
Maria oli juutalaisena sidottu sapattisäädöksiin, mutta levottomuus ajoi hänet Jeesuksen haudalle jo ennen sapatin päättymistä, pimeän aikana. Haudan avoin suuaukko sai hänet hämmennykseen ja hän riensi takaisin Pietarin ja Johanneksen luo kertomaan mitä oli nähnyt: ” Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta. Hän riensi Simon Pietarin ja Johanneksen luo, ja sanoi heille: ”Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet” (Joh. 20:2). Tästä seurasivat hyvin tunnetut pääsiäisaamun tapahtumat, jotka johtivat evankeliumin leviämiseen kaikkeen maailmaan.
Juhani Karvinen