Paaston on ymmärretty lähentävän meitä Jumalaan, vahvistavan uskoamme ja lisäävän hengellistä voimaamme. Yleisen käsityksen mukaan uskotaan, että kuta pitempään paastoamme, sitä enemmän saavutamme. Raamattua tutkiessamme huomaamme kuitenkin pian, että paaston ja rukouksen tuloksellisuudelle on muitakin ehtoja. Ensimmäinen ehto on että rukoilemme Jeesuksen nimessä (Joh. 14:13–14).”Nimessä” toimiminen edellyttää sitoutumista ”nimen” arvoihin. Tämä tarkoittaa Jumalan tahdon mukaisia rukouksia.
Rukoilija voi joutua peilin eteen ihmissuhteistaan viipyessään pitempään rukouksessa. Jo Vanhan Testamentin aikana kovasydämisyys oli esteenä paastossa ja rukouksessa: ”Miksi me paastoamme, kun et sinä sitä näe, kuritamme itseämme, kun et sinä sitä huomaa?” Katso, paastopäivänänne te ajatte omia asioitanne ja ahdistatte työhön kaiken työväkenne. Katso, riidaksi ja toraksi te paastoatte, lyödäksenne jumalattomalla nyrkillä. Te ette nyt paastoa niin, että teidän äänenne kuultaisiin korkeudessa”( Jes. 58: 3-4). Apostoli Johanneksen mukaan ihmissuhde tuo esiin jumalasuhteen: ”Jos joku sanoo: ”Minä rakastan Jumalaa”, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija” (1 Joh.4: 20).
Paavalin mukaan tulee rukoilla ilman vihaa ja epäilystä (1 Tim. 2:8). Raamattu osoittaa, että anteeksiantamus on Jumalalle otollista: ”Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne(Mat.6: 14-15). Tämä on sanottu ”Isä Meidän” rukouksen yhteydessä.
Siunaaminen on kristityn elämäntehtävä. Erityisesti on otettava huomioon että läheisin ihmissuhde, avioliitto tulee elää taidollisesti, etteivät rukoukset estyisi. Pietari kirjoittaa, että vaimon kaltoin kohtelu estää rukoustemme kuulemisen (1 Piet. 3:6-8).
Joskus seurakuntaelämä kriisiytyy ihmissuhteissa niin, että paasto, rukous ja nöyrtyminen ovat tarpeen. Munkit elävät kiinteässä seurakuntayhteydessä. Joskus heidänkin keskuudessaan tapahtuu ristiriitoja ihmissuhteissa. Maksimos (580-662) oli ylhäistä konstantinopolilaista sukua ja sai aikansa parhaan kasvatuksen. Opintonsa päätettyään hän toimi keisari Herakleioksen ensimmäisenä sihteerinä. Mutta jo neljän vuoden kuluttua hän jätti virkansa hovissa ja meni erääseen Bosporin rannalla sijaitsevaan luostariin. Hän kirjoitti opaskirjan kokemuksistaan veljien joukosta:”Älä luule, että sellaiset viestintuojat, jotka herättävät sinussa katkeruutta ja vihaa veljeäsi kohtaan, ovat hyvää tarkoittavia ystäviä – älä silloinkaan, kun heidän viestinsä vaikuttavat tosilta. Karta heitä kuin myrkkykäärmeitä sekä saadaksesi heidät lopettamaan pahat puheensa että varjellaksesi omaa sieluasi heidän ilkeyksiensä myrkyltä”. ”Veljesi on kenties aiheuttanut sinulle jonkin koettelemuksen, josta olet pahastunut ja alkanut vihata häntä? Älä anna vihan voittaa itseäsi, vaan koeta sinä voittaa viha rakkaudella. Onnistut yrityksessäsi, kun rukoilet vilpittömästi Jumalaa veljesi puolesta ja hyväksyt hänen puolustelunsa. Toinen keino on, että sinä esität oman selityksesi, otat syyn niskoillesi, ja odotat kärsivällisesti myrskyn laantumista” (Rakkaudesta, neljäs osa, jakeet 31 ja 22).
Juhani Karvinen