Rukous paasto ja usko

Rukous ja paasto liitetään usein kasvavaan elävään uskoon. Ihminen on astia, joka täytyy välillä tyhjentää ja puhdistaa että hän pysyisi käyttökelpoisena Jumalalle. Paasto pyrkii tyhjentämään meitä omasta itsekkyydestämme ja antamaan tilaa Jumalalle. Matteuksen luku 17 on opettavainen tapahtumasarja tässä mielessä.

Kolme opetuslasta oli Jeesuksen kanssa kirkastusvuorelle ja loput yhdeksän kansan parissa. Heidän luokseen tuotiin sairas lapsi parannettavaksi. Oireet muistuttivat epilepsiaa. Opetuslapset yrittivät ajaa hänessä olevan pahan hengen aikaisemmin Jeesukselta saamiensa valtuuksien nojalla (Mat. 10:8) mutta poika ei parantunut. Opetuslapset olivat nyt pahassa pulassa kun kirjanoppineet alkoivat pilkata heitä. Tässä yhteydessä Jeesus sanoi, että tätä henkeä ei saa ajettua pois ilman paastoa ja rukousta.

Opetuslapsilla oli ollut uskoa yrittää parantaa poika kansan nähden. Aikaisemmin he olivat onnistuneet vastaavissa tilanteissa (Luuk. 10:17–20). Näyttää käyneen niin, että opetuslapset olivat rutinoituneet toiminnassaan ja alkaneet iloiten ylpeillä siitä, että henget olivat heille alamaisia. Heillä oli jäljellä Jeesuksen antamat valtuudet, mutta he itse eivät olleet siinä hengellisessä tilassa, jossa Jumala voisi heitä käyttää. Opetuslapset tarvitsivat uudistusta. Se olisi tarkoittanut paastoa ja rukousta.

Jeesus alkoi nyt puhua kansalle uskon mahdollisuuksista. Isällä oli kova hätä pojastaan ja pilkkaajista huolimatta hän kääntyi Jeesuksen puoleen parkaisten: ”Minä uskon; auta minun epäuskoani” (Mark. 9: 24). Jeesus paransi pojan ja kirjanoppineet hiljenivät.

Opetuslapset ihmettelivät tapahtunutta ja kysyivät Jeesukselta, miksi eivät voineet parantaa sairasta. Jeesus vastasi: ”Teidän epäuskonne tähden; sillä totisesti minä sanon teille: ”jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta.” Mutta tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla” (Mat.17: 20 ja Mark.9:28-29). Opetuslasten usko oli kuin vuori, suuri mutta kuollut. Isällä oli Jumalan antama pieni, mutta elävä siemen usko, joka voi kasvaa suureksi puuksi.

Jeesus puhuu muuallakin uskon mahdollisuuksista: ”Pitäkää usko Jumalaan. Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: ’Kohoa ja heittäydy mereen’, eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Sen tähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva”( Mark.11:22-24). Tällainen usko on mahdollinen vain Jumalan antamana. Kun tulemme Jumalan eteen edellä mainitun isän tavoin tarvitsevina, rehellisinä ja avoimina, Jumala voi antaa uskon joka riittää: Olemme usein avuttomia rukoilijoita, mutta Henki auttaa meitä heikkouksissamme (Room. 8:26-27). Hengen apu ilmenee esimerkiksi sanattomina huokauksina tai kielilläpuhumisena.

Jeesus on esikuvamme. Hänkin tarvitsi välillä hengellistä latautumista. Hän vetäytyi kansanjoukoista hiljaisuuteen Jumalan kanssa: ”paljon kansaa kokoontui kuulemaan häntä ja parantuakseen vaivoistansa. Mutta hän vetäytyi pois ja oleskeli erämaassa ja rukoili” (Lk.5: 15-16). Hengellisessä laulussa sanotaan:” Ensin tyhjennä, Herra sieluni, sitten aseta, maailman valoksi.”

Juhani Karvinen

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on print
Share on email