Vakavasti otettavan raamatunopetuksen ohella meille tarjotaan myös runsaasti olettamuksia, esimerkiksi Jeesuksen paluusta. Kysymys ei tavallisesti ole tahallisesta harhautuksesta, kyse on siitä, että ymmärryksemme on vajavainen tässäkin asiassa.
Ilmestyskirja on täynnä vertauskuvia, joista on esitetty monenlaisia tulkintoja. Tämä johtuu käytettyjen kuvausten outoudesta ja moniselitteisyydestä. Johannes kuvasi asioita, joita ei vielä silloin ollut olemassa ja hän joutui käyttämään oman aikansa käsitteistöä kuvatessaan tulevan teknisen kehityksen saavutuksia. Kukin aikakausi on sitten käsittänyt ennustusten tarkoittavan omaa aikaansa ja käsitellyt tekstejä sen mukaisesti. Esimerkiksi aikaiset pitivät Kaarle XII:a Messiaana ja Pietari Suurta antikristuksena. Taustana lienevät olleet 1600-luvun lopun hirveät katovuodet sekä valtakunnan ahdinko Ruotsi-Suomen suurvallan romahtaessa.
Ilmestyskirjassa on kysymys tuntemamme luomakunnan loppuhuipennuksesta, jossa sekä hyvä että paha saavuttavat täyden kypsyytensä. Mullistukset luomakunnassa ja ihmiskunnan saavuttama hallitsematon kehitystaso esimerkiksi aseteollisuudessa ja moraalinen rappio tuhoavat planeettamme.
Kuinka ja milloin tämä tapahtuu, ei minua kiinnosta. Minulle riittää tietoisuus siitä, että kaikki tulee lopulta tapahtumaan Jumalan säätämässä järjestyksessä ajan ja tapahtumien suhteen.
Tietoisuus Herramme paluusta on annettu kristittyjen lohdutukseksi elämän yllättävissä käänteissä. Jeesus itse sanoo tässä yhteydessä: ” Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä”(Luuk. 21: 28).
Paavali oli pakanaseurakunnan tunnustettu opettaja. Kun evankeliumi levisi silloisessa maailmassa ja Tessalonikan seurakunnassa kuoli ihmisiä, Paavali lohdutti eläviä kristittyjä jälleennäkemisen toivolla kuolleitten kanssa Jeesuksen paluun yhteydessä (1 Tess. 4:13-18).
Myöhemmin Tessalonikan seurakuntaan tuli opettajia, profeettoja ja väärenneltyjä, muka Paavalin lähettämiä kirjeitä, jotka vakuuttivat, että Herran paluu oli jo tapahtunut ja he olivat jääneet pois siitä. Kun Paavali kuuli tästä, lähetti hän hätääntyneille kristityille kirjeen, jossa hän paljasti harhaanjohtavat sanomat ja lohdutti seurakuntaa. Paavali vakuutti kirjeessään että Tessalonikan kristityt olivat Herran rakastettuja ja että Herran kirkkaus oli tarkoitettu heille. Heitä kehotettiin pysymään Paavalin todennetussa opetuksessa, jonka mukaan heille oli annettu ”iankaikkinen lohdutus ja hyvä toivo”. Jumala oli itse ”lohduttava heidän sydämiään ja vahvistava kaikessa hyvässä työssä ja puheessa” (2 Tess.2:13-17).
Lopussa, kun kaikki entinen on mennyt, on kristittyjen lopullinen päämäärä, uusi taivas ja uusi maa, jossa vanhurskaus asuu. Ihmiskunnan traagisella historialla on onnellinen loppu. Hyvä voittaa pahan. Sitä me odotamme.
Juhani Karvinen