Tällä otsikolla haluan kirjoittaa eräästä tärkeästä asiasta, nimittäin arvovallasta. Kimmokkeen asiaan sain eräästä eversti Halstin sanonnasta. Se kuului näin: ”Olen nähnyt paholaisen irti päästettynä, eikä kenelläkään ole ollut voimaa sitä uudelleen sitoa. Minä sanon teille: älkää päästäkö paholaista irti, älkää repikö arvovaltaa.” Hänen arvionsa perustui kokemuksiin ns. Lapin sodassa,( Syksyllä 1944) jossa tapahtui ajoittain upseerien arvovallan puutteesta johtuvia kurittomuuksia ja paniikinomaisia joukkokarkaamisia.
Arvovallan puute on anarkiaa. Esimerkiksi tuomarien aikana kerrotaan Israelissa esiintyneen yleistä turvattomuutta, joka oli seurausta siitä, että ”kukin teki sitä, mikä oli oikein hänen omasta mielestään”. Tämä taas johtui siitä, ettei ollut ketään riittävän arvovaltaista henkilöä pitämässä lakia voimassa.
Historian ja yksityisen ihmiselämän määrättyihin kehitysvaiheisiin kuuluu yleinen auktoriteettien ja arvovallan halveksiminen. Kukaan ei kuitenkaan kauan kestä tästä johtuvaa turvattomuuden tunnetta, ja seurauksena on lähes poikkeuksetta arvomaailman ja arvovallan uusi nousu. Tämä nousu voi nostaa esiin joko entiset tai uudet arvot. Jos esiin nousseet arvot ovat uusia, on tapahtunut vallankumous. Jos ne ovat entisiä, on tapahtunut uudistus.
Seurakuntaelämässä on syytä kavahtaa harkitsematonta uusien arvojen etsimistä, varsinkin jos ne ovat ristiriidassa kristillisyyden ydinkysymysten kanssa. Esimerkiksi uskonpuhdistuksen periaate: ”yksin uskosta ja yksin armosta” on seurakunnan luovuttamaton aarre.
Ajassamme on havaittavissa ristiriitaisia paineita, jotka pyrkivät muuttamaan arvojamme. Sukupuolisen käyttäytymisen radikaali muutos ja uudet arvot kyseenalaistavat käsityksemme raamatusta. Tarvitaan niitä, jotka rohkeasti puolustavat raamatullista kristillisyyttä. Koska kansa ei kuitenkaan kuuntele ketä tahansa, varsinkaan jos ohjeet ovat ristiriidassa sen omien pyrkimysten kanssa, johtajat tarvitsevat arvovaltaa, jonka Jumala ja oma elämä ovat heille antaneet.
Koska Herran kansa tarvitsee jatkuvasti Sanaan perustuvalla arvovallalla annettua ohjausta, on meidän pyrittävä vahvistamaan oikeaa jumalallista arvovaltaa. Tarkoitan tällä vanhimmistojen ja opettajien asemaa. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja näki tarpeelliseksi korostaa seurakunnan johtajien arvovaltaa: ”Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niin kuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä” (Hebr. 13:17).
On harkitsematonta puhua halventavasti seurakunnan johtotehtävissä olevista henkilöistä. Tällaisen toiminnan seurauksena on yleensä häiriötila seurakuntaelämässä. Näin tapahtui esimerkiksi niin sanotussa kirkko kysymyksessä, jossa osa seurakunnista ja seurakuntaväestä järjestäytyi kirkkokunnaksi. Osa jättäytyi tämän kehityksen ulkopuolelle. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Meidän on nyt aika taakseen katsomisen sijaan etsiä tie eteenpäin. Tähän tarvitaan viisautta ja nöyrää mieltä meiltä kaikilta.
Näyttää siltä, että ennen pitkää edessä on uusi arvojen ja arvovallan nousu. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, millaisia tulevat johtajat ja arvot olisivat. Koska emme rakasta riskejä näissä vakavissa asioissa, suosittelemme nykyisen raamatullisen arvovaltamaailman säilyttämistä. Korostan sanaa raamatullisen, sillä kaikki käytäntömme ei ole sitä. Esimerkiksi kokouskäytännöt ovat perinnettä, ei raamatusta saatua.
Tämä merkitsee hengellisten johtajien arvovallan tukemista niin, että heidän välityksellään voi toteutua profeetta Jesajan ennustus: ” Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: ”Tässä on tie, sitä käykää”(Jes. 30:21). Lisäksi tämä merkitsee sitä, että hengelliset johtajat arvostavat itsekin omaa virkaansa ja elävät viisaasti sen vaatimusten mukaisesti.
Juhani Karvinen