Monet tuntevat Jeesuksen syntien anteeksiantajana, köyhien ystävänä ja sairaitten parantajana. Kuitenkin häntä kutsuttiin evankeliumeissa yleisimmin opettajaksi. Tämä nimitys esiintyy esimerkiksi Markuksen suhteellisen lyhyessä evankeliumissa neljätoista kertaa. Jeesuksen opetukset, esimerkiksi vuorisaarna, katsotaan vieläkin yleisesti yhdeksi maailman viisauskirjallisuuden helmistä. Fariseukset eivät kuitenkaan pitäneet Jeesuksen suorasukaisista puheista ja halusivat pidättää Jeesuksen. He lähettivät palvelijoitaan ottamaan hänet kiinni, mutta nämä eivät siihen kyenneet. Puolustuksekseen he totesivat: ”Ei ole koskaan ihminen puhunut niin, kuin se mies puhuu”(Joh.7: 46).
Jeesus käytti opetuksessaan paljon vertauksia, joilla hän halusi opettaa kuulijoilleen jumalasuhteen kanalta tärkeitä asioita. Vertausten oikein ymmärtämiseksi tulee kuitenkin tietää vertauspuheiden yleinen periaate. Niillä halutaan selittää jokin, yleensä yksi, merkittävä asia. Jos itseään vertausta yritetään selittää, joudutaan vaikeuksiin. Kun esimerkiksi kertomusta kymmenestä neitsyestä ryhdytään selittämään, joudutaan pohtimaan esimerkiksi mitä lampuissa käytetty öljy tarkoittaa. Kuitenkin Jeesus haluaa sanoa vain, että kristittyjen tulee valvoa jumalasuhdettaan.
Matteuksen luvussa 13 Jeesus kertoi kaksi vertausta jotka koskivat kylvämistä. Ensin hän puhui varsinaisen kylväjävertauksen, sitten vertauksen rikkaviljasta. Jälkimäinen vertaus täydentää ensimäistä. Vertaus kylväjästä opettaa erilaisten maaperien, se on kuulijain, merkityksen. Siemen oli kaikissa tapauksissa sama, mutta tulos vaihteli maaperän mukaan. Vertaus pellon rikkaviljasta opettaa, että hyvässäkin maaperässä saattaa olla ongelmia. Siinäkin voi kasvaa huonoa satoa.
Kylväjävertaus
Samana päivänä Jeesus lähti ulos, meni järven rantaan ja asettui istumaan. Hänen ympärilleen kokoontui silloin niin suuri joukko ihmisiä, että hänen oli siirryttävä veneeseen. Hän istui veneessä ja väkijoukko seisoi rannalla, ja hän puhui heille pitkään vertauksin. Hän sanoi: ”Mies lähti kylvämään. Ja kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät. Osa putosi kallioiseen paikkaan, missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti, mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta. Osa taas putosi ohdakkeisiin, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan. Mutta osa jyvistä putosi hyvään maahan ja antoi sadon, mikä sata, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä jyvää. Jolla on korvat, se kuulkoon! ( Mat.13:1-9)
Kylväjävertauksen selitys
”Kuulkaa siis, mitä vertaus kylväjästä tarkoittaa. Aina kun joku kuulee sanoman valtakunnasta eikä ymmärrä sitä, tulee Paholainen ja sieppaa pois sen, mikä hänen sydämeensä on kylvetty. Tätä tarkoittaa tien oheen kylvetty siemen. Kylvö kallioiseen paikkaan kuvaa sitä, joka sanoman kuullessaan heti ottaa sen iloiten vastaan mutta joka kestää vain hetken, koska häneltä puuttuvat juuret. Kun tulee ahdinko tai vaino sanan tähden, hän luopuu kohta. Kylvö ohdakkeisiin tarkoittaa ihmistä, joka kuulee sanan mutta jossa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden viettelys tukahduttavat sen. Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmistä, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen. Nämä ihmiset tuottavat satoa: kuka sata, kuka kuusikymmentä, kuka kolmekymmentä jyvää” (Mat. 13:18–23).
Mitä Jeesus tarkoitti puheellaan kylväjästä?
Ensimmäisenä huomio kiinnittyy Kylväjän outoon käytökseen. Kuinka hän voi olla niin huolimaton että salli kallisarvoisen siemenen pudota kasvun kannalta epäsuotuisiin paikkoihin? Ei tievarsi, kalliomaaperä tai orjantappurikko voinut olla tarkoituksenmukainen paikka kylvösiemenelle. Jeesus ei kuitenkaan puhunut harkitsemattomia vertauksia. Kylväjävertauksen selityksessä ilmenee, että siemen on sanoma valtakunnasta, siis Jumalan Sana. Tämä sanoma on tarkoitettu kaikkialla kylvettäväksi. On otettava huomioon, että maaperä kaikissa tapauksissa on ihminen. Tosiasia on, että yksi ja sama ihminen voi elämässään käydä läpi kaikki vertauksessa kerrotut vaiheet. Hän voi ensin olla ymmärtämätön sanan suhteen. Sitten asian ymmärrettyään ottaa sen ilolla vastaan, mutta pinnallisen asenteensa tähden kestää vain vähän aikaa uskossaan. Myöhemmin Jumalan kouluissa hän saa lisää syvyyttä elämäänsä, muta ei kanna hedelmää puutteellisen pyhityselämänsä tähden. Jumala jatkaa työtään ihmisessä ja lopulta tämä tuottaa hyvää hedelmää Jumalalle.
Tällaisen kuulijan sanotaan ”ymmärtävän” kuulemansa. Tämä on vastakohta vertauksen ensimmäiselle maaperälle, tien ohelle, joka ei ymmärtänyt kuulemaansa. Jeesuksen puheiden oikein ymmärtäminen ei tarkoita tässä vain kuulemansa järjellä hyväksymistä.
Adam Clargen kommentaari sanoo ymmärtämisestä ”Ymmärtäminen tarkoittaa sitä että asia painuu sydämeen, jolloin ymmärretään syvästi asian luonne ja tärkeys”. Jeesuksen tarkoittama ymmärtäminen onkin tämän luvun avainsana. Se esiintyy kuusi kertaa tässä luvussa. Muualla koko tässä evankeliumissa se on vain kahdesti. Päättäessään nämä vertauspuheensa Jeesus kysyy vielä oppilailtaan:” ”Oletteko ymmärtäneet tämän kaiken?” Opetuslapset vastasivat: ”Olemme.”(Mat.13:51).
Ymmärtäminen on sama asia kuin ”sydämen usko”: ”Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut. Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan” (Room. 10:9-10) Kyse on Jumalan teosta ihmisessä ja uudestisyntymisestä Jumalan Sanan vaikutuksesta.
Vertaus rikkaviljasta
Jeesus kertoi heille toisen vertauksen: ”Taivasten valtakunta on verrattavissa mieheen, joka kylvi hyvää siementä peltoonsa. Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja lähti pois. Kun vilja kasvoi ja teki tähkää, silloin myös rikkavilja tuli näkyviin. Palvelijat menivät isäntänsä luo ja kysyivät: ’Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut rikkaviljaa?’ Hän sanoi heille: ’Sen on vihamies kylvänyt.’ Niin palvelijat sanoivat hänelle: ’Tahdotko, että menemme kokoamaan sen?’ Mutta hän sanoi: ’En, ettette rikkaviljaa kootessanne nyhtäisi sen mukana vehnääkin. Antakaa niiden molempien kasvaa yhdessä sadonkorjuuseen asti. Korjuun aikana minä sanon leikkuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'” (Mat.13:24-30).
Rikkaviljavertauksen selitys
Sitten Jeesus jätti väkijoukon ja meni asuntoonsa. Opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: ”Selitä meille vertaus pellon rikkaviljasta.” Hän vastasi: ”Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. Pelto on maailma. Hyvä siemen on valtakunnan lapset, mutta rikkavilja on Pahan lapset. Vihamies, joka sen kylvi, on Paholainen, sadonkorjuun aika on maailmanajan loppu, ja leikkuuväki on enkelit. Niin kuin rikkavilja kootaan ja poltetaan tulessa, niin tapahtuu maailmanajan lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat viettelykseksi, ja kaikki, jotka harjoittavat vääryyttä, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon!”(Mat.13:36–43).
Mitä rikkavilja on?
Vanhempi käännös puhuu lusteesta. Mistä on kyse?
Adam Clargen kommentaari selventää asiaa.Sana, zizania, joka tässä on käännetty rikkaviljaksi, ja joka pitäisi ennemminkin kääntää turmeltuneeksi tai rappeutuneeksi vehnäksi, on kaldealainen sana ja sen merkitystä pitäisi etsiä rabbiinisista kirjoituksista. Mishnan kirjoituksissa, joita kutsutaan nimellä Kelayim, joissa käsitellään erityisesti erilaisia siemeniä, sanoja זונים zunim, tai זונין zunin, käytetään turmeltuneesta tai rappeutuneesta vehnästä. Tällainen vehnä on aluksi oikeanlaista, mutta jälkeenpäin turmeltuu, jolloin tähkä ei ole enää niin suuri, eikä jyvä ole enää niin laadukas kuin aiemmin. Kyse ei siis ole jostakin eri lajia olevasta siemenestä. Kyse on turmellusta Jumalan luomistyöstä, sellaisena kuin havaitsemme sen syntiinlankeemuksen jälkeen.
Mitä opimme tästä vertauksesta?
Kylväjävertauksen kuulijoille saattoi tulla mieleen ajatus, miksi Jumalan seurakunnassa oli myös muuta kuin Jeesuksen tarkoittamaa kylvösiementä. Mistä se oli tullut? Mistä oli kysymys?
Ensin kiinnitämme huomion jakeeseen 25. Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja lähti pois. Lusteen kylväjä tiesi että häntä ei enää tarvittu. Kylvetty turmion siemen tulisi kasvamaan itsestään, omien lainalaisuuksiensa mukaan.
Barnes note valaisee tätä asiaa. Ja meni tiehensä. Tässä on jotakin hyvin ilmaisullisesti vahvaa. Hän tunsi oman maaperänsä ja hän tiesi kuinka siemen juurtuisi ja kasvaisi. Hänen piti ainoastaan kylvää siemen ja jättää se rauhaan. Niin myös paholainen tietää maaperän, johon hän kylvää oman opinkappaleensa. Hän tietää, että ihmissydämessä se juurtuisi nopeasti ja syvälle. Se tarvitsee vain vähän viljelyä. Armo tarvitsee jatkuvaa huomiota ja huolenpitoa. Erehdys, synti ja tekopyhyys ovat ihmissydämen luontaisia tuotteita ja kun se jätetään yksin, kuolettava rehevyys alkaa.
Vertaus rikkaviljasta voidaan sijoittaa maailmanhistoriallisiin mittasuhteisiin. Samalla sillä on suuri merkitys yksilön kannalta.
Käsittelemme tämän kylvön seurauksia neljänä erillisenä tapahtumana. Rikkaviljan kylvö seurauksineen tapahtui alkuperäisenä syntiinlankeemuksena paratiisissa. Sen seuraukset jatkuivat vedenpaisumuksen jälkeisinä, Abrahamin valinnan jälkeisinä, Jeesuksen jälkeisinä ja siitä nykyaikaan ulottuvina tapahtumina.
Jumala oli kylvänyt hyvän siemenen luodessaan ihmisen. Rikkaviljan kylvi Jumalan vihamies sellaisena kuin se kuvataan 1 Moos. luvussa 3. Se oli epäilyn siemen Jumalan hyviä tarkoitusperiä kohtaan. Se sisälsi ihmisen itsekorostuksen Jumalan asemaan ja riippumattomaksi luojastaan. Tästä kylvöstä kasvoivat kateus, ylpeys, ahneus ja vallanhimo. Seuraukset ovat hyvin tunnettuja, alkaen Abelin surmasta, päätyen vedenpaisumukseen.
Kainissa väärä kylvö tuli esiin ensin vääränä jumalasuhteena, joka ilmeni uhreissa Jumalalle. Tästä seurasi kateus, viha ja veljesmurha. Myöhemmissä Kainilaissa sukupolvissa rikkavilja kasvoi edelleen ylpeydeksi ja väkivallaksi, niin kuin 1 Moos. 3 luvun loppu kertoo. Jumala pysäytti tämän kehityskulun vedenpaisumuksella.
Vaikka langennut sukukunta tuhoutuikin vesitulvassa, kulkeutui rikkavilja Nooan ja hänen perheensä mukana uuteen maailmaan. Siitä seuranneen kehityksen huippuna oli Baabelin torni. Tämän jälkeen Jumala aloitti taas alusta. Abrahamin valinta toi maailmaan jälleen uuden mahdollisuuden puhtaan viljan kasvulle. Tästä seurasivat hyvin tunnetut tapahtumat lain antamisineen ja tämä aikajakso jatkui Jeesukseen saakka. Tässä yhteydessä tuskin tarvitsee muistuttaa valitun kansan kohtaloista. Kateus, ylpeys, ahneus ja vallanhimo kasvoivat yhdessä hyvän siemenen kanssa.
Jumala aloitti jälleen alusta Jeesuksessa. Hyvä siemen kasvoi alkukristillisyyden pellossa. Paha siemen tuli jälleen Jumalan peltoon ihmisen luontaisen langenneen luonnon kautta. Aluksi se kitkettiin armotta pois seurakunnasta hyvää siementä häiritsemästä, kuten Ananiaan ja Safiiran kohtalo osoittaa Apt. 5:1-11. Paavali kirosi väärän opin seurakuntaan soluttajat Gal. 1:8-9. Rikkavilja tarkoitti siis sekä väärää asennetta ja elämää että väärää oppia. Vuosikymmenet vaihtuivat vuosisadoiksi ja huono siemen valtasi alaa Jumalan seurakunnassa Tämä kehitys on hyvin luettavissa kirkkohistoriassa.
Klemensin ensimmäinen kirje korinttolaisille Luku 3.
”Kaikki kunnia ja suuruus oli annettu teille, – (Korinttolaisille)- ja sitten tuli täytetyksi se, mitä on kirjoitettu: ”Rakastetut söivät ja joivat, ja laajenivat ja lihoivat ja potkaisivat”. Tästä tulivat kilpailuhenki ja kateus, riitely ja kansankiihotus, vaino ja epäjärjestys, sota ja vankeus. Näin ne ilkeät miehet nostettiin kunnioitettavia vastaan, nuo, joilla ei ole mainetta, noita hyvämaineisia vastaan, tyhmät viisaita vastaan, nuoret vanhimpia vastaan. Tämän kautta oikeus ja rauha ovat kaukaisuudessa, koska jokainen teistä jätti Jumalan pelon ja on heikkonäköinen uskossaan, eikä kulje hänen käskyjensä laeissa, eikä käyttäydy niin kuin Kristuksen kansalaisen tulee, vaan jokainen kulkee omien pahojen intohimojensa mukaan, viettäen aikaansa vääryyden ja epäpyhän kateuden kanssa, joiden kautta myös kuolema astui sisään maailmaan.” Tämä kirje on kirjoitettu v. 96. Klemensiä pidetään Pietarin” opetuslapsena”.
Miten on nyt?
Elonleikkuu ei ole vielä tullut. Luste kasvaa yhdessä hyvän siemenen kanssa. Tämä on nähtävissä yhtä hyvin seurakunnissa kuin yksilö uskovissakin. Jokaisessa on mukana uuta ja vanhaa. Rikkavilja ja hyvä siemen pyrkivät luonteensa mukaisesti valtaamaan alaa jokaisessa, kaikissa meissä. Se, mikä tapahtuu yksilöissä, tapahtuu yksilöiden kautta seurakunnissa. Viha vie tilaa rakkaudelta, ylpeys nöyryydeltä ja ahneus yhteiseltä hyvältä. Ihmisen langenneen luonteen suosimisen lisäksi tarjotaan vääriä oppeja seurakuntaan. Kyse on usein ”uskontosynkretismistä”, jossa on sekoitettu yhteen vieraiden opetusten, useimmiten idän ikivanhojen uskontojen elementtejä. Suomi on päässyt syrjäisen asemansa vuoksi vähällä tässä asiassa, mutta Internet on nyttemmin tuonut meillekin ”koko maailman”, oikeine ja väärine oppeineen.
Mitä sielun iankaikkiseen pelastumiseen tulee, sen tulee perustua yksin Kristuksen suoritettuun työhön meidän puolestamme. Pelastuksemme perustuu yksinkertaiseen uskoon Jumalan armoon ja rakkauteen.
Mitä tehdä?
Rikkaviljassa on kyse raamatun kieltä käyttääksemme langenneen ihmisen lihallisuudesta. Paavali lienee paras henkilö vastaamaan tähän kipeään kysymykseen. Room. 7 luvun lopussa on hänen itsetutkistelunsa lopputulema. ”Minä viheliäinen ihminen…”
Kun alamme pohtimaan ihmisen lihallisuutta seurauksineen, mieleemme tulee helposti toisten ihmisten teot. Paavalin esimerkki kehottaa kuitenkin itsetutkisteluun. Tähän tilanteeseen olen itsekin joutunut. Ensin pohdin uskovien parannuksen tarvetta joissakin asioissa, mutta pian huomasin että minun oli syytä ajatella omia vikojani. Lopputulema oli, että olen hyvää tarkoittava, mutta usein erehtyvä ihminen. Itsekeskeisyyteni johtaa minut usein harhaan hyvissä pyrkimyksissäni. Tästä teen parannusta yhä uudelleen, mutta huomaan heikkouteni seuraavan minua kuin pitenevä varjo. Uskallan kuitenkin kehottaa kuulijoitani henkilökohtaiseen itsetutkisteluun ja tarvittaessa parannukseen Jumalan ja ihmisten edessä. Samalla kehotan muistamaan Roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun loppujakeet. Ne antavat lohdullisen ja hoitavan valaistuksen oman huonouden tunnossa valittavalle ihmiselle: ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat” (Room. 8:1)… ”Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän puolestamme. Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta…”( Room.34-35).
Kylväjävertaus päättyy toteamukseen hyvän pellon eri määräisistä sadoista: ”Mutta hyvään maahan kylvetty tarkoittaa ihmistä, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja tuottaa sadon, joku sata, joku kuusikymmentä ja joku kolmekymmentä jyvää.” (Mat. 13: 23). Jumala hyväksyy peltojen erilaisen satoisuuden. Hän ei vaadi enempää kuin on meille mahdollisuuksia annettu.
Juhani Karvinen