Muukalaisuuden käsite on saanut viime vuosina konkreettisen merkityksen maassamme kun keskuuteemme on muuttanut pakolaisia eri kulttuureista. Suomalainen yhtenäiskulttuuri on murentunut ja joudumme ottamaan kantaa toisinajatteleviin ihmisiin joilla on toinen uskonto ja toiset tavat kuin meillä kantasuomalaisilla. Esimerkiksi Ruotsissa muukalaisten sopeutuminen valtaväestöön on ollut ja on kivulias prosessi. Valtiovalta on kehittänyt sovun säilyttämiseksi muukalaisten ja maakalaisten välillä maahanmuuttajille sopeuttamisohjelmia joita kutsutaan kotouttamiseksi.
Kristitty on muukalainen maailmassa. Olemme paenneet maailman saastutuksia ja siksi ”vieraita ja muukalaisia maan päällä.” Kun otamme todesta raamatun sanoman ja elämme niiden mukaan, joudumme toteamaan elävämme vieraan kulttuurin keskellä Suomi nimisessä maassa.
Kristityn raamatullinen suhde esim. rahaan ja valtaan on kokonaan toinen kuin tämän maailman. Jeesus sanoi puhuessaan rahasta ”autuaampi on antaa kuin ottaa”(Apt. 20:35).
Vaikka raamattu ei kiellä rehellistä työtä ja siitä saatavaa palkkaa, uskovaa varoitetaan ”kiihkosta rikastua”(Snl. 28:20). Jeesus sanoi ”ettei kukaan voi palvella kahta herraa, Jumalaa ja mammonaa” (Mat. 6:24). Jeesus puhui myös kristillisen vallankäytön yleisestä periaatteesta, joka on vastakkainen suhteessa tämän maailman yleisille käytännöille. ”Joka teidän keskuudessanne tahtoo olla suurin, olkoon kaikkien palvelija”(Mat. 20:20-28).
Muukalaisuuden periaatteeseen kuuluu kuitenkin jonkinasteinen sopeutuminen siihen kulttuuriin jonka keskellä se joutuu elämään. Toinen vaihtoehto olisi täydellinen eristäytyminen ulkopuolisesta maailmasta. Tällaistakin tapahtuu. Maahanmuuttajat ovat muodostaneet yhteisöjä jotka puhuvat vain omaa kieltään ja noudattavat omia perittyjä tapojaan. Näitä kutsutaan getoiksi.
Uskovien keskuudessa on havaittavissa näitä samoja piirteitä. Eräät kristilliset ryhmät varjelevat identiteettiään siinä määrin että kadottavat kosketuksen heitä ympäröivään todellisuuteen. Tavat ja kielenkäyttö ovat ”Kaanaasta ” kotoisin. Näyttää siltä että suurin osa kristityistä on kuitenkin kotoutunut valtaväestön keskuuteen niin hyvin että on vaarassa kadottaa oman identiteettinsä.
Onko kumpikaan edellä etsitty suhtautuminen muukalaisuuteen tavoittelemisen arvoinen ihanteemme? Tuskinpa vain. Jäljelle jää kysymys, mitä meidän tulee tehdä, kun sieluistamme käydään jatkuvaa taistelua muukalaisuuden teologian ja kotouttamisen teologian välillä.
Muukalaisuus on sisäinen asenne suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Heprealaiskirjeen luku 11 on esimerkki oikeasta suhtautumisesta tähän maailmaan: ” Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niin kuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala” (Hebr. 11: 9-10).
Me emme elä teltoissa konkreettisesti, mutta sisäisen muukalaisuuden tulee jotenkin tulla ilmi reaalisessa elämässä, muuten se on pelkkää harhaa. On otettava huomion että ylenmääräinen kotoutuminen tähän maailmaan vaikuttaa väistämättä myös kristityn sisäiseen tilaan.
Miettiessämme nykyistä tilannettamme kristillisyydessä en aina tiedä missä olemme ja mihin olemme menossa. Pelkään että olemme integroitumassa liikaa tähän maailmaan.
Juhani Karvinen