Suomalaisen herätyskristillisyyden juurilla

Helluntaiherätys Suomessa on satakunta vuotta vanha. Se ei syntynyt hengelliseen tyhjiöön. Sitä ennen monet huomattavat herätysliikkeet olivat vaikuttaneet maassamme ja suomalaisen alkuhelluntailaisuuden kantaisät ja äidit tulivat vanhoista herätysliikkeistä. Suomalaisen herätyskristillisyyden alkuvaikutteet tulivat etupäässä Saksasta, jossa oli syntynyt jo 1600 luvun alussa voimakkaita evankelisia suuntauksia.

Juhana Arnd eli vuosina 1555-1621. Hän on eräs pietismin varhaisista isistä. Pietismillä tarkoitetaan hurskautta ja se edellyttää kristityltä henkilökohtaista kääntymystä. Arnd kirjoitti muun muassa suuren levikin saaneen kirjan Totisesta Kristillisyydestä. Tämän kirjan suomensi Henrik Renqvist ja se painettiin ensi kerran 1832. Sen vaikutus suomalaiseen kristillisyyteen on suuri.

Vaikka tämän kirjan kirjoittamisesta on kulunut yli neljä sataa vuotta, vaikuttaa siltä, että kristillisyyden suhde tähän maailmaan ja siitä erottautumiseen on pysynyt yhtä ongelmallisena. Kirjan esipuheessa sanotaan muun muassa seuraavaa. ”Maailma on nykyään sitä mieltä, että tahtoisi tietää kaikki, mutta sitä, mikä on parempi kaikkea tietämistä, nimittäin Kristuksen rakkautta (Ef. 3:19), ei kukaan tahdo oppia. Mutta Kristusta ei voi rakastaa, jos ei tahdo noudattaa hänen pyhän elämänsä esikuvaa. Monet, jopa useimmat maailmassa häpeävät Kristuksen esikuvaa, nimittäin hänen nöyryyttänsä ja alhaisuuttansa, mutta silloin hävetään itse Kristusta ja siitä hän on lausunut (Mark. 8:38): Joka häpeää minua tässä aviorikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, häntä myös ihmisen poika on häpeävä, kun hän tulee isänsä kirkkaudessa. Kristityt haluaisivat nykyään komeata, loistavaa, rikasta ja maailmanmukaista Kristusta, mutta köyhää, sävyisää, nöyrää, halpaa ja ylenkatsottua Kristusta ei kukaan huoli, ei tunnusta eikä tahdo seurata.”

Arndin teksti tuntuu vaativalta, jopa lainalaiselta. Korostan kuitenkin tässä yhteydessä sanoja: ”tahdon noudattaa Hänen pyhän elämänsä esikuvaa”. Heikko ihminen voi tahtoa seurata Kristusta, vaikkakin epäonnistuu usein parhaissa pyrkimyksissään. Hänen katseensa ja halunsa voi silti olla suunnattu Kristukseen. Arnd ymmärtää tämän ja myöhemmin kirjassaan korostaa pelastusta yksin uskosta ja yksin armosta: ”Hän yksin olisi meille kaikki kaikessa, vaikuttaisi meissä, asuisi meissä, toimisi meissä kaikki, koska Hän on meidän kääntymyksemme ja autuutemme alku ja loppu”.

Terve uskovan Jeesuksen kaltaisuuden ja siihen liittyvän pyhityksen opettaminen on osoittautunut aina ongelmalliseksi. Toisaalta pidetään niin tiukkaa linjaa, ettemme enää olekaan yksin armosta pelastettuja. Toisaalta hylätään pyhityksestä puhuminen kokonaan. Itse löysin tasapainoisen pyhityskäsityksen A.B. Simpsonin kirjoituksista. Hän kirjoittaa: ”Pyhitys ei ole asia. Pyhitys on henkilö nimeltä Jeesus Kristus”.( A.B. Simpson oli kanadalainen saarnaaja joka eli vuosina 1843-1919 ja hänen kirjansa Pyhityksen Salaisuus on vaikuttanut suuresti terveen pyhityskäsityksen opilliseen muotoutumisuuteen).

Arndin kirja päättyy sanoihin: ”Jumalalle, Pyhälle Hengelle, joka on oikea lohduttajamme, armas eläväksitekijämme, elämämme viisain ohjaaja, uskollinen valistaja, Jumalan kuvan taitava rakentaja, autuutemme pantti, uudestisynnyttäjämme, uskollinen opettajamme kaikkeen totuuteen, pyhin esirukoilijamma, suloisin lohduttajamme, taivaallisten lahjojen aulis jakaja, sielumme suloisin vieras, olkoon ylistys, kiitos ja kunnia iankaikkisesti. Amen.

Juhani Karvinen

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on print
Share on email