Radion ”Tiede Ykkösessä” käsiteltiin lumevaikutuksia ihmisen parantumisessa. Aloin pohtia kristittyjen keskuudessa tapahtuvaa Jumalallista, ihmeenä koettua apua moninaisiin vaivoihin. Olisi helppo ajatella, että kaikki ihmeenä koettu parantuminen olisi lumevaikutusta, mutta kristillinen kokemus ja ajattelu ei taivu tällaiseen tulkintaan.
Lumevaikutus ei ole terminä kovin hyvin tunnettu, joten lainaan lyhennelmän Tiina Raevaaran Hyvä Terveys lehden plasebovaikutuksia käsittelevästä artikkelista. ”Lääketieteellisten hoitojen plasebo- eli lumevaikutus on huonosti tunnettu ja hankalasti selitettävä ilmiö. Lumelääkitys tehoaa keskimäärin kolmasosalla saajista. Lumehoidon vaikutusmekanismia ei juurikaan tunneta. Karkeimmillaan ilmiö selitetään vain jonkinlaisena suggestiona, potilaan uskona lääkkeen tehoon. Erot varsinaisen lääkeaineen ja lumelääkkeen tehoissa eivät välttämättä ole kovin suuria: esimerkiksi eräässä masennuslääketutkimuksessa 93 prosenttia antidepressantteja saaneista voi hyvin 12 viikon hoitojakson jälkeen, samoin kuin 73 prosenttia sellaisista, joiden lääkitys oli vaihdettu lumelääkkeeseen”
Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että Jeesus tunsi lumevaikutukseen perustuvan parantamisen. Tämän vuoksi hän saattoi sanoa: ” Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät” (Mat.7: 22-23). Jeesuksen nimessä toiminta ei ole aina merkki siitä, että toimija on itse oikeassa suhteessa Jumalaan. Mahdolliset myönteiset tulokset saattavatkin perustua kokoustekniikkaan ja kuulijoiden vilpittömään uskoon.
Oli miten tahansa, uskolla parantajat ovat aina vastuussa omasta toiminnastaan ja antamistaan lupauksista. Jos rukoiltava ei parane, ei sairasta pidä syyttää uskon vähyydestä tai synnistä. Sairaat, jotka tulevat hyvässä uskossa hakemaan apua vaivaansa ovat vapaat syytöksistä Jumalan ja ihmisten edessä. Kaikki lumevaikutus hengellisissä kokouksissa ei kuitenkaan ole tahallista. Useimmiten on kyse hyvässä tarkoituksessa tapahtuneesta rukouksesta tai inhimillisin menetelmin aikaansaadusta tunnelmasta, joka vapauttaa ihmiset ahdistuneisuudesta, jopa fyysisistä sairauksista. Tämä on myönteinen pyrkimys. Meidän tulee olla kiitollisia kaikesta mikä rohkaisee meitä ja antaa voimia arjessa elämiseen.
Osa niin sanotuista uskonrukouksella parantumisista voi siis olla lumevaikutusta. Kun arjen todellisuus myöhemmin palaa ongelmineen, myös vaivat usein palaavat. Kuitenkin on olemassa parantumista, joka ei liity mitenkään lumevaikutukseen. Esimerkiksi kun Jeesus herätti Lasaruksen, paransi sokeana syntyneen miehen, tai kun Pietarin uskonjulistus sai kauan rampana olleen miehen kävelemään, jopa hyppimään, ei kyse voi olla plasebosta.
Miten tähän pitäisi suhtautua. Olen sitä mieltä, että meidän tulee aina rukoilla sairaitten puolesta kun nämä sitä pyytävät. Kokoontumisemme tulisi olla myös muodoltaan iloa ja rohkeutta antavia, mikäli se meistä riippuu. Ennen kaikkea tulee luottaa rakastavaan Jumalaan, joka vajavuuksistamme huolimatta on luvannut pitää huolen lapsistaan.
Juhani Karvinen