Suomi on maailman onnellisin maa toista vuotta peräkkäin, selviää YK:n teettämästä tuoreesta onnellisuusraportista. Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen että olemme pääasiassa elämäämme tyytyväisiä ihmisiä. Tämä voi pitää paikkansa, mutta tyytyväisyyttämme rasittavat silti monet tekijät. Esimerkiksi ylimitoitetut odotukset ja taipumus syyttää toisia omista virheistämme. Kyse on yleisinhimillisestä ongelmasta. Kuitenkin vastuunottaminen omista epäonnistumisista olisi mahdollisuus oppia erehdyksistämme.
”Hyvän elämän ja onnellisuuden lähteet karkaavat saavuttamattomiin, koska meihin on istutettu puutteellisuudentunne, sanoo Markku Ojanen Tampereen yliopistosta. Onnellisuus työssä ja elämässä yleensä on Ojasen mukaan tyytymistä kohtuullisen siedettävään olotilaan. Työtyytyväisyyttä tai peräti onnellisuutta on kuitenkin vaikea, ellei mahdoton saavuttaa, koska kohtuullisuus ei riitä”.
— ”Odotukset ja vaatimukset kasvavat koko ajan. Perusodotus on, että elämä olisi hyvää ja aina vaan parempaa. Elämältä odotetaan paljon rakkautta sekä hyväpalkkaista ja mukavaa työtä. Vaatimuksia syötetään ulkoapäin niin työelämässä kuin elämässä yleensä. Tulostavoitteet on viritetty niin korkealle, että ihmiset eivät koskaan saavuta tyytyväisyyden asetta. Vaatimisen spiraali on loputon, ja onnellisuus tuntuu karkaavan koko ajan”. — ”Hyvän elämän odotuksissa ihmisille kuitenkin riittäisi kohtuus. Se on myös rajallisuutta. Nyt työssä kuin muussakin elämässä vaatimukset ja tavoiteltavat asiat ovat rajattomia”.
Edellä mainitut lainaukset puhuvat kohtuudesta ja vastuunottamisesta omissa valinnoissa. Tämä on vaikeaa nykyisessä helpon rahan ajassa, jossa vastikkeettomat pikalainat houkuttelevat elämään yli kohtuuden.
Kuinka kristillisyytensä vakavasti ottavan ihmisen tulisi suhtautua tähän kaikkeen? Paavali voisi olla esimerkki omillaan elävästä ja oloihinsa tyytyvästä ihmisestä: ” Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa. Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. Kuitenkin teitte hyvin, kun otitte osaa minun ahdinkooni” (Fil.4:. 12-14)..
Yleensä Paavali elätti itsensä ja seuralaisensa omien kättensä työllä. Tämä oli mahdollista, koska siihen aikaan korkeakoulu-opiskelijoille opetettiin jokin käsityö, jolla hän voi elättää itsensä. Periaatteena oli sanonta: ”oppineisuus johon ei liity käsin tehty työ, johtaa laiskuuteen ja syntiin.” Itsenäisyys talousasioissa takasi rabbien itsenäisyyden, sillä vaarana oli vanha viisaus: ”kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.” Paavali oli teltantekijä. Tämän vuoksi hän voi sanoa Efeson seurakunnan vanhimmille: ” te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet. Kaikessa minä olen osoittanut teille, että näin työtä tehden tulee huolehtia heikoista ja muistaa nämä Herran Jeesuksen sanat, jotka hän itse sanoi: ’Autuaampi on antaa kuin ottaa” (Apt. 20:34–35).
Paavali varoitti kristittyjä kohtuuttomasta rikkauden tavoittelemisesta. Hänen arvionsa siitä aiheutuvista vaaroista ei kuitenkaan johtunut kateudesta varakkaita kohtaan. Paavali oli nähnyt, kuinka onnettomasti kävi niille kristityille, jotka alkoivat himoita rahaa: ”Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla” (1Tim. 6:9-10). Vanha kieliopillinen sanonta toteaa: ”Sydämeen ei mahdu kahta ämmää”. Sana ”sydämeen” siis kirjoitetaan yhdellä ”m” kirjaimella. Samalla todetaan, että ihmisen sydämeen ei mahdu kahta rakkautta, rakkautta rahaan ja Jumalaan, samalla kertaa.
Paavali kirjoittaa Timoteukselle Efesoon: Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä”(1 Tim. 6: 7).
Juhani Karvinen