Ihmisen kärsimys ja realistinen raamattu

Raamattu avaa eteemme inhimillisen kärsimyksen koko kirjon. Löydämme sieltä rehellisen tilityksen suhteessa sairauteen, köyhyyteen, ihmissuhdeongelmiin, kuolemaan ym. Puhuessaan ihmisten kärsimyksistä Raamattu tuo esille ihmisen vaikeuden ymmärtää tai hyväksyä kärsimystä. Jobin kirja on hyvä esimerkki tästä:” Hyvää minä odotin, mutta minua kohtasi paha, ikävöin valoa, mutta tulikin pimeys”(Job 30:26).

Jumala ja inhimillinen kärsimys

Niissä Raamatun teksteissä jotka kertovat inhimillisestä kärsimyksestä käy ilmi, että Jumala haluaa olla lähellä kärsivää ihmistä, jopa kärsiä hänen kanssaan. Nähdessään kuollutta Lasarusta surevien tuskan, Jeesuskin itki. Psalmit ovat avoin ikkuna kärsivän ihmisen sielunmaisemaan. Yhä uudelleen nuo Vanhan Testamentin virsirunot kuvaavat Jumalan ja kärsivän ihmisen suhdetta inhimillisen kokemuksen tasolla. Jumalan ihmiset löytävät psalmirunoudessa turvansa Jumalassa: ”Sydän hakkaa rinnassani, kuoleman kauhut hyökkäävät kimppuuni. Pelko vavisuttaa sisintäni, kauhu saartaa minut… Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen. Hän ei ikinä salli hurskaan sortua” (Ps. 55: 5-6 ja 23).

Kärsimyksen siunaus

Puhuttaessa kärsimyksen siunauksesta tätä aihetta on lähestyttävä suurella nöyryydellä. Mikään kärsimys ei tunnu siunaukselta silloin kun se on konkreettisena kokemuksena ihmisen elämässä. Jälkeenpäin voidaan kuitenkin havaita eletyn kärsimyksen mahdolliset positiiviset vaikutukset. Paavali kirjoittaa: ”Sen tähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia” (2 Kor:4:16–18).

Ihmisen valinta

Kirkastuminen kärsimyksen loppumääränä ei ole itsestään selvää. Paavalin mukaan kirkkaus on luvattu ”meille jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä”. Apostolin päätelmään voidaan hyvällä syyllä yhtyä. Jos huomio on kiintynyt ajallisiin asioihin ja kun kärsimys puhaltaa pois varallisuuden, terveyden, ystävät ym. kiintymyksen kohteet, ihminen kirkastumisen sijaan helposti katkeroituu. Kun yksilö saa jo tässä ajassa kiinnittää mielensä iankaikkisiin arvoihin, voi kärsimyksen pelkistämään todellisuutteen jäädä vielä jäljelle arvokkain pääoma, Jumala itse ja kaikki se, mitä Hän edustaa.

Oma kokemukseni kärsimyksestä on osoittanut edellä sanotun pitävän paikkansa. Kun olen sairastanut useita kertoja niin sanotun ”loppuun palamisen”, olen saanut kokea, että Jumala on lähellä kärsivää ihmistä. Olin seurakuntavirassa ja pyrin saamaan epätoivoisesti sanottavaa seurakunnalle. Kääntelin Ison Raamatun Tietosanakirjan lehtiä kun käteni nauliintui jonkin kuvan päälle ja siitä alkoi virrata olemukseeni uutta voimaa. Kun katsoin, mitä oli tapahtunut, huomasin käteni tarttuneen puutarhahaudan kuvan päälle. Olin kokenut ylösnousemuksen.

Toisen kerran, vuosia myöhemmin, olin niin ahdistettu, että luulin kuolevani. Tunsin kuinka Jumala sanoi minulle: ”Sinäkö nyt kuolet”. Minä vastasin: ”kyllä”. Jumala sanoi: ”mitä sitten tapahtuu”? Mietin hetken ja vastasin: ”Ylösnousemus”. Samassa tunsin elämänvoiman virtaavan olemukseeni. Sain uuden voiman ja aloin parantua. Tämä tapahtui eräänä Pääsiäisenä, ollessani yksin kotona. Parantuminen ei kuitenkaan ollut lopullinen, sillä olen taas toipilaana samasta sairaudesta. Oma kokemukseni on kuitenkin, että Jumala on lähellä kärsivää. Jumalan lisäksi tarvitsemme myös ihmisiä. Läheisteni kärsivällisyys on ollut minulle suuri lohtu, jota ilman olisin ehkä uupunut matkalle. Toisen ihmisen ei tarvitse sanoa kärsivälle viisauden sanoja. Riittää kun hän on läsnä ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen.

Juhani Karvinen

Jaa kirjoitus